torstai 23. marraskuuta 2017

Amaryllis -istutus

Oman joulukotini ehdoton kuningatar on amaryllis. Tänä vuonna istutin 3 sipulia, ja toivon, että niistä kasvaa kauniita amarylliksia ilahduttamaan perhettäni. Amaryllis on kuin aikuisen joulukalenteri, joka päivä saa tutkia, mitä uutta on tullut! Sanoi joku joskus. Täysin samaa mieltä!


Tällä kertaa ajattelin myös koettaa kasvattaa niitä ympärivuotisesti, että ensi jouluna ei tarvitsisikaan istuttaa uusia, vaan saisin tämänvuotiset uudelleen kukkimaan. Katsotaan kuinka siinä käy!


Ps. Jostain syystä ajastukset ovat menneet vähän pyllyllee, mutta koitetaan nyt uudelleen!

lauantai 18. marraskuuta 2017

Jouluradio

Kuuluuko jouluradio sinun perinteisiisi? Löysin sen muutama vuosi sitten, virallisesti lähetykset alkavat vasta ensimmäisenä adventtina, mutta kyllä sieltä aina jotain kuunneltavaa löytyy jo nyt marraskuussakin, kun koelähetykset ovat käynnissä. Itse kuuntelen jouluradiota netin kautta, koneella kun vietän suurimman osan päivästäni. http://www.jouluradio.fi/ Käy ihmeessä tutustumassa!

torstai 16. marraskuuta 2017

Pikkuisen tontun joulumuistio

Monen monta vuotta olen haaveillut ja toivonut  ja työstänyt omaa, painettua joulumuistiota. Ja nyt se on täällä! Ostettavissa Anun Putiikkien verkkokaupasta ja seuraavaksi Suomen Kädentaidot messuilta, osasto C615. Jyväskylän joulumessuilta joulukuun alusta sitä on saatavilla myös. Itse olen vallan ihastunut siihen, toki otan kommentteja vastaan, parannusehdotuksia, puuttuuko joku sivu jne. Ensi vuoden suunnitelmat käyvät jo "kuumana" ;-)

Tässä pieni kurkistuskuva kannesta. Lisäkuvia löytyy Anun Putiikkien facebook-videolta




Jokaista sivua koristaa tuo kiertävä havuköynnös. Muistion sivuja ei ole rei'jitetty, ne sopivat mihin tahansa kansiin. Pelkkiä viivasivuja voi ostaa lisäksi tarpeen mukaan. Sivun koko on A5. Kaikissa sivuissa on havuköynnös
Muistiossa on seuraavat sivut:
Kansi/ Sisällysluettelo
Viivoja/ Marraskuu 2017 kalenteri
Joulukuu 2017 kalenteri/ tehtävää
Viivoja/ Lahjat annetut
Lahjat saadut/Jouluposti lähetetty
Jouluposti saatu/ Budjetti
Ruoka ja juoma/ Joulun kulku
Siivous/ Joulumenu
Joulun elokuvat/ Joulun kirjat
Joulun musiikki/ viivoja
Joulun valot/ Paketointi-ideat
Tee itse lahjoja ja koristeita/ Joulukuusen koristelu
Muistoja menneiltä ajoilta/Karkki- ja keksireseptejä
Joulutorit, -kylät ja kaupungit/ Muista valokuvata
Hyvää joulua monella kielellä! /Joulukortti-ideat
Joulukalentereit/ Joulurunoja ja -loruja
Paras joulumuisto/ Joulun aakkoset a-o
Joulun aakkoset p-ö /Vihreämmät jouluideat
Joulusäilytys/ Koriste-inventaario
Joulun "the Bucket list"/ Ale... mitä pitää etsiä alesta
Ensi vuonna.../Pikkujoulu ystävien kesken
Joululehdet ja -kirjat/viivoja
2 sivua viivoja

@anunputiikit 

tiistai 14. marraskuuta 2017

Jouluinen joulunodotuskalenteri

Meillä tapahtuu nyt monenlaista jouluista, oikeastaan tästä eteenpäin jouluun asti. Usein tiiviimpi joulunodotukseni on alkanut Suomen Kädentaidot messuista, mutta ne ovat nyt

tulevana viikonloppuna... päätinkin nyt tänään, kun on hieman kevyempi työpäivä, tehdä varastoon useamman blogipostauksen, vähän kuin joulukalenterin. Joulukuulle joka päivä jotain, ja nyt marraskuun puolelle, joka toinen päivä... välillä pidempiä juttuja, välillä lyhyempiä. Ihanaa joulunodotusta sinulle!



maanantai 13. marraskuuta 2017

Salaisen jouluystävän ensimmäinen paketti


Vihdoin ja viimein kauanodotettu paketti tuli.... varmaan taas postikin teki oman osuutensa, eilen illan puoli kymmenen aikaan tuli tekstiviesti, että paketti on noudettavissa... tuskimpa heille silloin lähetystä on tullut, varmaan jo perjantaina...

Mutta niinhän sitä sanotaan, että hyvää kannattaa odottaa! Paketti oli siis aivan ihana! Hain sen heti aamulla, kun kävin miehen viemässä työreissuun kentälle.

Ihanasti paketoitu, 4 erillistä pakettia.



Ja sisällöt: ensimmäisenä paljastui lämpöhoitopussi. Tälle on muuten meillä perheessä käyttöä! Kiitos! Toisesta paketista paljastui joulutee. Juuri kun edellinen loppui aamulla! Huippuajoitus!
Kolmannesta paljastui PartyLite votiiveja. Mulberryn tuoksuisena. Mulberryn tuoksuiset kynttilät olivat ensimmäinen asia mihin ihastuin PartyLiten tuotteissa joskus kauan sitten. Ihania! Isoimmasta paketista paljastui ihana kranssi tai oikeammin kai ovikoriste. Oliko itse tehty? Materiaalit ainakin aitoja, tuoksu oli ihana! Täytyy heti koittaa laittaa se oveen jollakin.... Todella mieluinen ja ihana paketti kokonaisuudessaan! Kiitos, salainen jouluystäväni!




maanantai 2. lokakuuta 2017

Lokakuu ja joululehdet

Ensimmäinen joululehti löytyi tänään kaupasta. Pikaselauksella miellyttävä joulunaloitus. Illalla pääsen oikein lukemaan. Tästä se joulunodotus oikein alkaa!

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Joulublogit

Viime talvi oli melko haipakkaa monessakin suhteessa. Ja olen hukannut "kaikki" joulublogit, en muista enää nimiä, enkä kamalan montaa löytänyt... nyt saatkin ilmiantaa itsesi tai seuraamasi kivan blogin. Kokoan näistä sitten listan meitä kaikkia ilostuttamaan ;-)
Kirjoita kommentteihin blogin nimi ja osoite ja mielellään miksi se on sinusta kiva joulublogi.

Joulusita luettavaa odottelee pikkuinen tonttu :-)

torstai 7. syyskuuta 2017

Salaiseen jouluystävään ilmoittautuminen on alkanut

Huisia! Siellä se nyt on! Oman osuuteni ilmoittautumisesta hoidin jo. Nyt vaan pitää odottaa yli kuukausi, että oma pari napsahtaa postilaatikkoon ja pääsee toden teolla ihanuuksien kimppuun.

HAPPYHAPPYHAPPYHAPPYHAPPYHAPPYHAPPYHAPPYHAPPYHAPPYHAPPYHAPPY

tiistai 5. syyskuuta 2017

Salainen jouluystävä

Kurkkasin toiveikkaana Kohti Joulua-blogiin ja sieltähän ne löytyivät ne säännöt jo! Ilmoittautumistietoa ei vielä ollut, joten joku päivä vielä täytyy odottaa! Aika uskomatonta kuinka jouluinen fiilis heti tuli, kuinka innolla tätä olenkaan odottanut ja odotan. Ihanaa!

Samalla tuli sellainen olo, että pitäisi tätä blogia hiukan uudistaa... mitähän sitä keksisi... 


tiistai 22. elokuuta 2017

Joulumieltä etsimässä

Kaikenlaista pientä on tullut puuhasteltua, jotta joulumieli löytyisi. Mutta ihan paras herättelijä oli Puttipajan "joulumaa", jonne poikkesin Jyväskylän reissulla viime viikolla. Olipas niin ihana katsella ja kosketella joulua. Mitään en kuitenkaan ostanut, jotenkin en vain osannut päättää, mitä haluaisin. Mutta useampi juttu jäi mieleeni, ehkäpä jotain vielä käyn hakemassa...

Tässä pari kuvaa tuolta Puttipajan "joulumaasta"



Alkuviikosta sain myös tietää, että monivuotinen jouluinen työhaaveni on toteutumassa. Oli niin ihana tehdä suunnitelmia sen tiimoilta. Uskomatonta, miten joskus asiat etenevät vauhdilla oltuaan vuosia jumissa! Tästä toivottavasti piakkoin lisää!





maanantai 5. kesäkuuta 2017

Joulumieli jossain kadoksissa

Niin no, kesäkuutahan tässä mennään... mutta yleensä tässä vaiheessa jo suunnittelen joulukortteja -jotka teen Juhannuksena "kun sataa tai on kylmä" eli yleensä joka vuosi :-D Ei ideanpoikastakaan. Pläräsin materiaalejani joku aika sitten. Ei innosta. Ei. Koitin kuunnella joululauluja. Ei auttanut. Liekö syynä tämä yleinen alakulo, mikä taloudestamme löytyy. Omassa työssä ei hypitä tasajalkaa riemusta, tuntuu, että mikään ei onnistu, kaikki menee mönkään, eikä edes ole kesäistä! :-D

En tiedä. juuri nyt kaipaan niin paljon sitä ihanaa joulun tunnelmaa, läheisiä, onnellisuutta. En oikein edes tiedä mistä etsisin. Mitä sinä teet, kun alakulo iskee? Mistä löydät kadoksissa olevan joulumielen?