sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Oma hetki aamutuimaan

Heräsin jo viiden jälkeen tänä aamuna. Kello oli herättämässä vasta seitsemältä ja tiesin, että muu perhe ei heräisi ennen sitä. En voinut vastustaa kiusausta nousta ylös ja vähän touhuta omiani ihan rauhassa, hiljaisuudessa.

Ensimmäiseksi lämmitin glögiä. Ison mukillisen. Sytytin muutaman kynttilän tänne olohuoneeseen, ja käperryin sohvannurkkaan. Sitten lueskelin joulublogeja viikonlopun ajalta kirjoituksia. Ihania juttuja. Blogijoulukalenteri -ajatus jäi kytemään mieleeni, ehkäpä, toteutan sen ensivuonna. Tänä vuonna ei aika taida riittää... Tai tarkemmin aika ei riitä postausten kirjoittamiseen. Viikon päästähän on jo joulukuun 1. !! Alkavaan viikkoon kuuluu normitöiden lisäksi (ja töissä vuoden kiireisintä aikaa mennään)  luistelukisat, kahdet myyjäiset, joihin pitäisi leipoakin, toisissa olen "työvuorossa", pari kyläilyä puoleksi työn merkeissä...  Ehkä on parempi, etten edes ajattele!

Joulukalentereihin pitäisi ostaa viimeiset yllätykset. Onneksi tiedossa kuitenkin on, mitä ostetaan, joten ei tarvitse kuin ehtiä kauppaan asti... hyvin suunniteltu on puoleksi tehty, vai miten se menikään...

Eilen saimme jo mukavasti joulua laitettua esille, jouluvaloja sisälle, jouluverhot keittiöön... miehellä on tänään vapaapäivä ja hän aikoo laittaa valoja pihalle. Ihanaa. Mutta ihan parasta oli tämä aamun rauhallinen ja nautinnollinen hetki.

Hyvää alkanutta viikkoa Sinulle!



2 kommenttia:

  1. Tiedän tuon oman aamuhetken mukavuuden. Minäkin nautin hiljaisista aamuista, kun mies vielä nukkuu. Minäkin menen tietokoneelle ja selailen joulublogeja, nykäisen jonkin nurkan kuntoon, pengon joulyavaroita ja valitsen, mikä niistä tänään nostetaan esille.

    VastaaPoista