sunnuntai 4. syyskuuta 2016

projekti joululehdet

Jo useamman vuoden ajan olen suunnitellut ja tehnyt joululehdilleni säilytysjärjestelmää (kuulostipas hienolle!) nyt vihdoin kaikki joululehdet pitäisi olla yhdessä paikassa ja aikajärjestyksessä. Onhan niitä. Jokunen.

Kotelot ostin Ikeasta, metallinhohtoista akryylimaalia Anun Putiikeista. Laitoin joka koteloon vuosiluvut (ja myöhemmin vuosiluvun!) Ja järjestin lehdet koteloihin.

Muutama lehti. Varhaisin on vuodelta 1992. Seuraava 1996. Nämä olen varmaankin saanut Suomen tukiaisina, asuin tuolloin vielä Itävallassa. Vuoteen 2007 lehtien määrä on ollut hyvin maltillinen, 1 ehkä 2 lehteä vuodessa. Sitten pikkuhiljaa määrä kasvaa 6, 10.... Vuoden 2014 lehdet eivät enää mahdu yhteen koteloon. 2015 lehdille riittää nippa nappa 2 koteloa! Ja olen sentään karsinut lehtiä!!


Iso nippu jäi vielä yli viime vuoden lehtiä, sekä askarteluohjeita. Ja tulee kai niitä lehtiä muutama tänäkin vuonna... Eli Ikeaan käy vielä tieni, mutta projektin päässä näkyy jo valoa. :-)
 
Vain vaivoin maltoin olla lukematta lehtiä. Myönnän selanneeni vanhinta ja hieman yllättyneenikin, kuinka vanhanaikaiselle se vaikutti. Jouluhan on joulu, ei muotijuttu.

3 kommenttia:

  1. Kivasti on nyt lehdet järjestyksessä!
    Minullakin on hirmuinen kasa joululehtiä, mutta
    eivät ole missään järjestyksessä.😀
    Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Tulipa nätit kotelot! Kyllä noita joululehtiä kertyy myös minulle, ja vanhin taitaa olla myös vuodelta 1992, tosin kirppikseltä ostettu :)

    VastaaPoista
  3. Oi, miten viisasta ja järjestelmällistä! Mulla on ollut sellaisia pahvisia koteloita, jotka aikojen saatossa ovat menneet mäsäksi. Nyt lehdet on pinossa vaan. Kävin tosi rosnkilla otteella joululehdet läpi ennen muuttoamme, ja keräsim parhaat jutut joulukirjaani. Mutta kyllä niitä silti ihan komeat pinot jäi... :D

    VastaaPoista