tiistai 20. lokakuuta 2020

Joulusisustus

 Jouluksi tulee laitettua monenlaista koristetta sinne sun tänne, joulukuusi, koristeita ikkunoihin, ovenkahvoihin, seinille... Samoin kynttilöitä löytyy käytännössä joka huoneesta. Mutta sisustanko muutoin? Piti oikein ruveta miettimään. 

Jouluverhot löytyvät keittiöstä, se lienee isoin ja näkyvin juttu. Kahdetkin erilaiset löytyy. Kuvaa niistä ei löytynyt, hassua kyllä. Täytyykin muistaa kuvata tänä vuonna. Toisiin verhoihin löytyy myös patalaput samasta kankaasta. Keittiöpyyhkeitä pidän jouluisia koko joulukuun. Verhotkin yleensä laitan joulukuun alussa. Jouluisia pöytäliinoja käytän joulukuussa, muutoin meillä ei keittiönpöydässä pöytäliinaa olekaan. Juhlissa ja jouluna. Astioina käytetään mahdollisimman paljon Arabian punaista Taika-sarjaa. Se ei varsinaisesti ole jouluastiasto, mutta meillä joulukäytössä. Eli keittiössä on melko jouluista. 

Käsipyyhkeet vessoissa ovat myös jouluisia koko joulukuun. Joskus olemme laittaneet jouluvalot vessaan ison peilin ympärille. 

Makuuhuoneessa meillä oli monta vuotta jouluiset lakanat, mutta ne alkavat nyt olla niin huonossa kunnossa, että pitäisi hankkia uudet. Sitä kun vain osaisi päättää mitkä ottaisi... Makkarissakin on joulukoristeita ja kynttilöitä, mutta ei sitten muuta... 

Olohuoneessa on muutama torkkupeitto ja tyyny jouluisella kuosilla. Koristeet, jouluvalot, kuusi tietysti. Ja nyt uutena projektina joulukylä... Niin ja tietysti joulukukat!

Työhuoneessa joulu ei juurikaan näy. Paitsi joululehtien säilytyspaikkana, punaiset lehtikotelot hyllyssä ihan ympäri vuoden. Pari tonttua löytää tiensä kyllä tännekin, mutta täällä ei ole verhoja edes kesällä :-D Sen sijaan jouluradio täällä soi, aina kun voi :-D Mutta voiko musiikilla sisustaa?

Sauna ja kylpyhuone saavat omat kynttilänsä ja joulutuoksunsa. 

Kuistin ikkuna saa jälleen havuköynnöksen ja siihen valot, sekä lasisia joulukuusenkoristeita roikkumaan. Ulos tulee paljon valoja ja lyhtyjä.

Mutta muuten...kuinka sinä sisustat?Jos blogistasi löytyy kuvia jouluiseen sisustukseen kotonasi, niin laitahan kommentteihin linkkejä! Täytyy tänä vuonna ottaakin projektiksi kuvata jouluista sisustusta mitä meillä onkaan!



2 kommenttia:

  1. Tänä vuonna en ole ehtinyt vielö joulusisustaa juurikaan, mutta edellisvuosien joulusisustusta löytyy blogistani mm. täältä:
    http://jenninkinkkuelamaa.blogspot.com/2019/11/miksi-tana-vuonna-ei-voi-jouluttaa-ihan.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! täytyypäs käydä lukaisemassa!

    VastaaPoista