tiistai 3. marraskuuta 2020

Lehtikatsaus 2020

 Jokunen lehti on tänäkin vuonna kulkeutunut kotiin, vaikka tästä ajattelin vähän nipistää tänä vuonna. En tarvitse 20 erilaista joululehteä yhtenä vuotena. Ja varsinkin kun varhaisimmat  ylettyvät noin kolmenkymmen vuoden päähän, niitä kotoa jo löytyy muutama selattavaksi. Alkuvuosina lehtiä oli toki vain 1-2, mutta parhaimpina (pahimpina!) yli 20, joten kokoelma on melko kattava...


Tänä vuonna on ollut paljon suomenkielisiä houkuttelevannäköisiä lehtiä. Jotka olen siis kotiinkin tuonut. 




Tässäpä tähän mennessä tulleista kuva. Julmagasinet oli pienoinen pettymys, samoin Drömhem. 100 ideaa jouluun oli kiva aloitus ja jouluista lukupakettia en vielä kokonaan ole edes lukenut. Kaikkien aikojen joulu oli, no tavanomainen, sen odotukset ovat olleet vähän alamaissa viime vuosina, ja niistä nyt ei tiputtu, mutta toisaalta lehti ei aiheuttanut riemunkiljahduksiakaan.

Joulun koti aarre lehti oli ehkä piirun verran moderni makuuni ja sisustuspainotteinen. Ei sillä, tykkään katsella kauniita kuvia. Mutta jotenkin se jäi mielestäni ontoksi. Monta joululahjatoivetta löytyi kylläkin tuon lehden sivuilta! Että ei se ihan huono ollut...  Sen sijaan Wanhanajan joulun unelmakodit oli hyvin tunnelmallinen ja tykkäsin siitä enemmän.      

Vielä muutama lehti tulee tänä vuonna kotiin, vähintään yhden saksankielisien haluan, ehkäpä englanninkielisenkin ja mahdollisesti jotain muuta. Ja Kotilieden joululehti tulee varmasti vielä kaupasta kotiin. Ja tietysti ennakkotilattu Kaikkien aikojen joulu ruokalehti tulee vielä.

Mutta ihan hirveästi en tähän mennessä ole inspiroitunut näistä lehdistä. Ideoita siitä, mitä tekisin esimerkiksi lahjaksi tai kokeilisin leipoa... ainoastaan itselleni olen lahjatoiveita löytänyt. Mistähän se kertoo??!! :-D 

2 kommenttia:

  1. tuttu tilanne,lehdet houkuttelevat johonkin unelmaolotilaan (lue: lisäävät stressiä). kuvat kauniita katsella,mutta niillä on hintansa. oletko laskenut paljonko kaikista joululehdistäsi olet maksanut ja paljonko ne sinun elämääsi rikastuttivat? Koronan takia en pääse ostelemaan lehtiä, ehkä säästän jotakin. Muuten leikkelen lehdistä kuvat ja teen niistä omia kortteja, tai sitten lähetän lehdet ystäville/vaihdan lehtiä heidän kanssaan. Uutisarvoahan niillä ei ole joten vaihto toimii ympäri vuoden

    VastaaPoista
  2. En ole laskenut lehtien hintaa, mutta olen kyllä saanutkin niistä paljon iloa. Luen niitä kutakuinkin ympäri vuoden, selailen ainakin. Ja erityisesti tänä vuonna, kun näyttää siltä, että perinteiset joulunviettotavat joutuvat väistymään uusien tieltä. Enkä koe lehtien tarjontaa siten, että siitä tulisi minulle lisää stressiä, että joulun pitäisi näyttää tai maistua joltain. Enemmän saan niistä hyvää mieltä. Ja ostan sekä myyn kirppareilla joululehtiä, tai joskus vaihdankin. Jouluisin meillä on kälyn ja äitini kanssa ollut joululehtien lukuhetki, ollaan 3-4pv enemmän tai vähemmän samojen seinien sisällä. Jokainen tuo 1-3 mieleistään lehteä ja sitten lueskellaan toisten valintoja :-)

    VastaaPoista