lauantai 28. syyskuuta 2013

Oma hetki

Ihanaa joulunodotusta. Tänä aamuna heräsin ennemmin kuin muut. Sytyttelin takkaan tulet, kynttilöitä oli 13 eri puolella olohuonetta. Istuin sohvan nurkassa ja unelmoin. Mieleni teki kovasti hakea enkelikello esille ja sytyttää sen kynttilät ja kuunnella sen lumoavaa ääntä, mutta se olisi tiennyt lasten heräämistä ja koko taian särkymistä. Nyt sain haaveilla, unelmoida ja suunnitella omassa rauhassa tulevaa. Hämärä ja kynttilän valo inspiroivat. Päällä yöpaita, villasukat ja harteilla vielä viltti. Hiljaisuus, vain takkatulen rätinän äänet. Ihana oma hetki kiireisen viikon päätteeksi -tai viikonlopun alkajaisiksi.

Kynttilöitä on kodissani paljon. Toimin PartyLite-konsulttina -joten työnikin on "yhtä kynttilää" ;-) Rakastan kynttilöitä, kynttilän valoa ja sen tuomaa tunnelmaa. Voisin nauttia kodin tunnelmasta kynttilänvalossa, hieman hämärässä vaikka joka päivä. Eikä varmasti tekisi pahaa pysähtyä ja hiljentyä vaikka joka aamu, voimaa päivän kiireisiin siitä joka tapauksessa saa!

Kohta kiire taas alkoikin, aamun harrastukset ja sitten viikonloppureissu kakkoskotiin. Mukaan pakkasin joululehtiä, selattavaksi -olen lukenut ne niin monta kertaa, mutta aina ne vain inspiroivat. Onneksi uusiakin lehtiä ilmestyy joka vuosi, ja valikoimani kasvaa. Joka vuosi keräilen niistä ideoita, reseptejä, askarteluohjeita joita sitten toteutan pitkin syksyä. Testaan reseptejä, teen koristeita, jotka sitten pääsevät jouluna viimeistään esille, teen lahjoja.

Tänä vuonna kaikki joulusuunnitelmat ovat hieman avoinna. Joulua vietettäneen ensimmäistä kertaa vanhempieni luona, kun veljeni perheeseen odotetaan perheenlisäystä juuri joulun aikaan ja heidän pienet lapsensa tarvitsevat mummua ja pappaa hoitamaan jos lähtö sairaalaan tulee kesken juhlinnan. Se lienee helpoin ratkaisu, mummola kun on lähempänä sairaalaa kuin heidän oma kotinsa ja me taas olemme monen sadan kilometrin päässä. Jännittävää. Moni perinne katkeaa tai muuttuu. Aiemmin olemme viettäneet jouluja mummolassani, ja sittemmin meillä tai veljeni perheen luona. Toisaalta perinteet ovat tulleet pitkälti suvustamme, joten tuskimpa joulu ihan erilainen on!

Ihanaa joulunodotusta sinulle!


tiistai 10. syyskuuta 2013

Pikkuinen tonttu testaa

Pikkuinen tonttu täällä yrittää opetella blogien tekoa ja pitoa. Monenlaista metkaa mutkaa tässäkin hommassa on. Koetan saada kuosit kuntoon ja sitten päästäisiin itse asiaan: joulusta tunnelmoimiseen ihan ympäri vuoden! Toki varmasti näin joulun lähestyessä kirjoituksia ja kuvia tulee enemmän tänne blogiin, kuin vaikka maaliskuussa, kun kevättouhut vievät mennessään, mutta varmasti silloinkin tulee jotakin jouluista mieleen.