torstai 29. tammikuuta 2015

Joulun tunnelmaa

Vaikka koristeet on jo kerätty pois, eikä enää kovin jouluiselle näytä, niin tänään sain kuvattua pari kaunista kuvaa takapihan jouluvaloista ja lumisateesta niiden taustalla. Todennäköisesti ne pääsevät ensi vuoden joulukortteihin, joita siis jo kovasti suunnittelen, joten enpäs vielä julkaise kuvia täällä!
Joululehtiäni olen karsinut kovalla kädellä. Kirppikselle on päässyt muutama yksilö, muutamasta olen jouluvihkooni repinyt sivuja tai leikannut kuvia ja loppujämät päätyivät paperinkeräykseen. Ja kaikkein parhaat ja ihanimmat olen säästänyt ihan lehtinä. On niitä siltikin ihan riittävästi!

Joulukoristeet pakkasin tänä vuonna erityisen järjestelmällisesti. Samalla käytiin tiukka karsinta siitä, mitä säilytetään ja mitä ei. Vein osan kirppiksellekin, mutta ilmeisen kova hitti joulutavarat eivät ole tähän aikaan vuodesta ;-) No, ehkä ensi kerralla... Mutta olen suorastaan tyytyväinen siihen dokumentoitiin mitä laatikoiden kanssa käytin. Kaikissa lukee nyt selkeästi, mitä missäkin laatikossa on, samantyyppiset jutut ovat yhdessä laatikossa jne. Jos muutamme kuluvan vuoden aikana, niin ainakin se puoli on kunnossa.

Tässä muussa huushollissa on vielä hiukan tekemistä... ei ihan taida vapaapäivät riittää, mutta katsellaan, eiköhän se tästä. Ensin pitäisi saada talo myyntikuntoon tehtyä hiukan remonttia ja sitten myyntiin. Jos saamme haluamamme, niin sitten muutetaan, jos ei niin ei ole pakko muuttaa minnekään.Ja toisaalta tämä alkuvuosi on ollut sellaista pyöritystä, etten arvannut etukäteen. Huhtikuusta on tulossa ihan mahdoton, joten maaliskuussa täytyy hiukan vetää henkeä.

Tänä vuonna en kamalasti tehnyt joulun jälkeen alennusmyynneistä löytöjä, jotain ihan pientä, sellaset tähtipeilit ostin, mutta mielestäni ne eivät ole niiiiiin jouluiset, etteivätkö ne löytäisi paikkaansa ihan arkikäytössä. Tänä jouluna mielessäni oli useampi asia, että tätä täytyy muistaa kokeilla ensi jouluna. Muutaman jutun kirjoitin ylös, loppuja en ja arvaas vain muistanko enää, mikä oli hyvä idea... huokaus! Aina vain ei ole muistiinpanovälineistöä lähellä.

Kynttilöiden loisteesta vielä nautin kovasti, niitä tulee nyt poltettua melkeinpä enemmän kuin ennen joulua! Illat ovat kuitenkin hyvin pimeitä, välillä kylmiä tai lumisia. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti