tiistai 6. lokakuuta 2020

Joululahjaostoksilla -ainakin melkein

 Monena vuotena olen käynyt joululahjaostoksilla Stockan Hulluilla Päivillä. Tänä vuonna ne olivat verkossa ymmärrettävästi. En vain oikein jaksanut selata kuvia kuvien perään -liveostokset ovat kuitenkin sitä jotain... ja ne heräteostokset :-D Toivorikkaana lähdin Tampereen Stockalle yhtenä päivänä. Tai no, tuskin olisin muuten mennyt, mutta minulla oli muutakin asiaa niille nurkille. 

Parkkihallissa näin ihanan mainoksen piparilatesta, ja päätin, että sen käyn kyllä juomassa... mutta ensin muut tärppiosastot, kirjapuoli, astiapuoli, meikkipuoli ja lastenvaatteet. Missään ei mitään eikä ketään. No joo, muutama keltainen hintalappukyltti siellä täällä, ja vähän väliä kuului kuulutus verkossa olevista hullareista. 

Varsinaisia joululahjoja en ostanut yhtään. Tyttären  joulukalenteri sai muutaman täytteen. Olen siis koonnut tyttärelle joulukalenterin jo 15v ajan, edelleen hän haluaa sen. Olen koko ajan pitänyt budjettia n. 2€/pv, ja sisältönä vain tarpeellista/käyttöön tulevaa. Budjetti menee hiukan yli, mutta todellakin osa jutuista on alle 2€, vain jouluaaton luukusta voi paljastua jotain yli 3€ arvoista. Kiinnostaisiko sinua tietää mitä siellä on? Ihan hirmuisen tarkkaan en tässä kohtaa halua paljastaa sisältöä, koska voi olla, että tytär joskus lukaisee mamman blogia (voi tosin olla täysin äidin toiveajattelua). Mutta yleisellä tasolla sieltä on löytynyt jotain syötävää (ei karkkia, korkeintaan 1 suklaalevy), pompuloita/pinnejä, kyniä, käsipyyhe, sukkia, kasvonaamio, huulirasva, purkkaa, joulukoristeita, heijastin. Ja kyllä, kaikki mahdolliset alet on hyödynnetty budjetissa pysymiseksi :-) voin ostaa isomman paketin jotain ja jakaa siitä osia eri päiville. Mutta tekisinkö tästä oman postauksen vaikka joulun jälkeen? Kiinnostaako?


Ai niin, itselleni ostin joulukalenterikynttilän. Sellaisen jota poltetaan pätkä joka päivä. Tykkään. Siitäkin kuvaa myöhemmin. 

Kun sitten kauppa oli kierretty menin piparilatelleni... kassalla ko mainosta ei näkynyt, kysyin asiasta ja myyjä naurahti, että ai näit parkkihallin vuoden vanhan mainoksen... voin kyllä tehdä sen, mutta tosiaan, ei ole nyt tarjouksessa. Vaihdoin sitten juomani caramel moccaan. Hyvää oli sekin. 



Onneksi tässä on vielä aikaa ostaa ne varsinaiset lahjatkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti